Kisakausi päättyi Kulosaaren Soutuun. Kisaan lähdettiin KoVa joukkueen nimissä, joukkueessa oli kolme kaveria naapuriseurasta Valkealan soutajista. Pari napakkaa treeniä kisaan ehdittiin tehdä, ja päätettiin testata uudempi Hohde- nimen saanut vene kulosaaressa miesjoukkueen alla. Aikaisemmat kisat on soudettu luotettavalla Loisto-veneellä. Molemmat veneet Heikki Joskitin veistämiä. Anson ykkösnyrkki Joni Närhi oli ehtinyt lupautua Airoteamin joukkueeseen tietämättä oman seuran projekstista. Rehtinä kaverina mies ei alkanut säätämään, vaan piti sanansa ja souti Airoteamin joukkueessa. Toinen tahtisoutaja oli lomareissulla ja muutama muukin luottosoutaja puuttui rivistä, sama tilanne lienee ollut muissakin joukkueissa.
Kisa meni hyvin. Varsinkin menomatkan vastatuuleen joukkue tekeminen oli vahvaa. Kääntöpaikalla otettiin kiinni minuutin edellä lähtenyt joukkue, olisiko siitä tullut hyvän olon tunne joukkueelle, koska myötätuulessa meno ei ollut yhtä vakuuttavaa. Huhujen mukaan johdimme Takon joukkuetta 15 sek isoimmillaan, maalissa ero oli 10 sek. Mutta sehän riittää. Tako kakkonen, Kuopion soutajat kolmas vajaan minuutin jääneenä. Sulkavalla meidät voittanut Hollola oli neljäs.
Miesjoukkueen kausi oli onnistunut, kuusi starttia, viisi voittoa ja yksi kakkostila. Tästä on hyvä jatkaa ensi kaudelle.
Takalan Anu oli lainassa Hämeenlinnan naisjoukkueessa. Joukkue oli toinen Jouteleen voittaessa.