Sisäsoudun SM-kilpailut 6000 metrillä kisattiin Online -kilpailuna lauantaina 16.3.2025

Kouvolan Soutajat järjesti sisäsoudun SM -kilpailut 6000 metrillä edellisvuoden tapaan. Kilpailuun saatiin ennätysmäärä ilmoittautumisia, yhteensä 155 kappaletta. Vuonna 2024 ilmoittautuneita oli 97. Online -kilpailut ovat kasvattaneet nyt suosiota sisäsoudun SM -kilpailuissa.

Kouvolan Soutajien kilpailupaikkana toimi Pihkoon koulu Kotkassa, mistä käsin pyöritettiin kilpailulähtöjä ympäri Suomen sekä ansolaiset osallistuivat mukaan SM -mittelöihin. Ansolaisia saatiin vahva joukko mukaan kisoihin, yhteensä 15 soutajaa – erityishuomio uusille soutajille ja junioreille, jotka lähtivät kisaamaan! Mitalisaldoa kerrytettiin 11 mitalin verran, joista kaksi oli kultaisia, kolme hopeista sekä kuusi pronssia. Ansolaisista kisoissa eniten ahkeroivat Juho Autere ja Niina Virtanen, jotka molemmat soutivat 6000 metrin matkan kahdesti. Ensin staattisesti ja muutaman tunnin palautuksen jälkeen vielä slide -sarjassa. ”Kotikisoihin” saatiin mukaan myös Suomen soudun kirkkain tähti ja Kouvolan Soutajista uransa aloittanut Joel Naukkarinen, joka voitti miesten yleisen sarjan sekä staattisessa että slide -sarjassa tehden myös uuden yleisen sarjan Suomen ennätyksen.

Kouvolan Soutajien sijoitukset SM -kilpailuissa sekä tulokset löytyvät tämän linkin takaa.