Tunnelmia Sulkavalta

Tavoitteet oli asetettu korkealle Sulkavan kisoihin. Pajatsoa lähdettiin tyhjentämään. Kerava tuntui olleen jo toivottoman kaukana liigapisteissä, mutta lähtölistojen julkaisun jälkeen pieni toive heräsi, ehkä kumminkin pystymme kuromaan eron kiinni? Miesten joukkue oli raudankova, joukkueen materiaali oli niin laaja ja tasokas, että pystyimme vaihtamaan viisi ukkoa sunnuntain kympin kisaan. Sprinttiin massaa ja raakaa voimaa, kympille joukkue kevyemmäksi ja lauantaina levännyttä porukkaa veneeseen. Tämä taktiikka onnistui täydellisesti. Voitto tuli molemmissa, ja se oli tavoitteemmekin. Tako laittoi kyllä hanakasti kampoihin, mutta nyt jäi kakkoseksi. Suursouduissa lyöty vetokin Kouvolalle…
Naisten joukkueen kokoonpano oli vielä keskiviikkona paras mitä pitkiin aikoihin. Sitten yhden soutajan selkä petti yllättäen torstaina ja perjantaina toiseen iski kuume. Eihän siinä muuta kun listat uusiksi. Onneksi reserviä oli sen verran että täydellä veneellä pääsimme viivalle ja hyvinhän likat souti. Nelosia molempina päivinä. Hienoa asennetta ja venymistä Katrilta, Ritvalta ja kahdelta Leila P:ltä. Aina valmiina veneeseen. Asenteesta kun puhutaan, niin sitä löytyi myös Pasilta. Kaveri mursi veneen nostossa noin viikko ennen kisoja kylkiluun. Lähti kisoihin ja souti miesten spinttijoukkueessa Suomen mestariksi. Tahtotila pro tasoa.
Sekariin lähdettiin perinteiseen tapaan kahdella sekarijoukkueella. Ykkösjoukkueelta odotettiin osallistumista voittokahinoihin, kakkosjoukkueen tehtävä oli mennä se minkä pääsee. Ykkösjoukkue molemmissa starteissa hopealle, kakkonen molemmissa kymmenes.
Molempien joukkueiden perämiehet onnistuivat täydellisesti. Veikko oli itse varmuus ja Jore ensikertalaisena SM kisaperämiehenä oli ihan liekeissä.
Liiga nyt alustavien laskelmien mukaan kääntyi meille. Kerava panosti kovasti kauteen nuortenkin joukkueella ja oli toinen, Tako taisteli kolmanneksi. Muista sijoista ei varmuutta vielä. Onnistuiko Evijärvi kiilaamaan neljänneksi ohi VirtU:n? Liigavoitto oli neljäs peräkkäinen Kouvolalle, mutta näin ahtaalle meitä ei ole aikaisemmin laitettu. Tiedä sitten miten ensi vuonna käy, mutta taistelussa ollaan mukana.
Muista joukkueista, Sulkavan naisjoukkue oli yllättävän kova, mutta olihan siellä kovan luokan perämies 😉 Mikkelin naiset on aina kovia kun joukkueen kasaavat. Samoin Joutele on vahva. Hienoa että Hämeenlinna ja Kerava tulivat mukaan SM kahinoihin.
Miesten joukkueissa ennakkosuosikit pitivät pintansa. Tako, Hollola, Evijärvi, raastavia taisteluja.
Myös sekarissa ennakkosuosikit jyräsivät, mutta piristystä kärkiviisikkoon toi Vihtavuori. Lähelle mitalia pääsivät jo. Joukkueesta kuullaan vielä.
Kiitokset SU -41 järjestelyistä. Ihan hyvät ja mukavat kisat.
Värikäs kausi on SM kisojen osalta tapetissa. Tosin oppilaitossoudut Sulkavalla vielä jäljellä. Huhujen mukaan sinne on tulossa mukavasti joukkueita. Olisiko tämä oikeampi ajankohta järjestää myös seurajoukkueiden SM kisat nuorille?
Kiitos soututalkoisiin osallistuneille soutajille, perämiehille, toiminnanpyörittäjille, valmentajalle ja huoltajille. Kaikkien panos on ollut tärkeä. Respect! Soutukauden päättäjäisistä ja legendaarisista seuraviesteistä tiedotetaan myöhemmin. Lukekaa myös Mikan terveiset osallistujista.
Hanski